Myös raskas liikenne sähköistyy
19.11.2024
Samalla kun sähköautojen osuus on kivunnut noin 10 prosenttiin autokannasta, on myös raskas liikenne sähköistymässä. Sähköbussit, sähköpakettiautot, sähkökuorma-autot ja sähkörekat ovat jo osa suomalaista henkilö- ja tavaraliikennettä.
Maamme tavoitteena on puolittaa liikenteen päästöt vuoden 2005 tasosta ensi vuosikymmenen alkuun mennessä. Aikaa on enää runsaat viisi vuotta eli tavoite on kova ja edellyttää täyssähköautokannan vahvaa kasvua sekä myös sähkökuorma-autojen määrän selvää lisääntymistä.
Sähköautokanta oli syyskuun lopulla lähes 270 000 kappaletta, noin 9,5 prosenttia henkilöautokannasta. Uudellamaalla jo joka kuudes autoilija ajaa sähköautolla.
Sähköbussit vahvoilla kaupunkiliikenteessä
Kaupunkien bussiliikenteeseen vahvasti tulleet sähköbussit ovat jo tuttu näky taajamaliikenteessä. Linja-autoliikennöitsijöiden koeajettavissa on ollut myös tilausliikenteeseen sopiva sähköbussi, joten taajamista ollaan siirtymässä pidemmille reiteille.
Sähköpakettiautojen valikoima on kasvanut ja määrät ovat lisääntyneet. Sähkökuorma-autoja on ollut liikenteessä jo muutaman vuoden. Ensimmäinen sähkörekka Suomeen saatiin viime vuoden alkupuolelle ja niitä on tullut muutama lisää runkoreiteille.
Sähkörekkojen yleistymistä jarruttaa vielä raskaan liikenteen julkisten suurteholatausasemien puute. Olemassa olevan sähkörekkakannan lataaminen hoidetaan vielä pääosin terminaaleissa, mutta myös ensimmäiset julkisen liikenteen suurteholatausasemat on avattu.
Adato Energian järjestämässä sähköisen liikenteen -seminaarissa puhunut, liikenne- ja viestintäministeriön Emmi Simonen ilmasto- ja ympäristöyksiköstä, korostikin kattavan ja sujuvasti käytettävän jakeluinfran olevan käyttövoimasiirtymän keskinen edellytys.
Sähköautojen määrä jatkaa kasvuaan
Ennusteen mukaan teillämme kulkee seuraavan vuosikymmenen alussa noin 925 000 sähkökäyttöistä henkilöautoa ja noin 43 000 sähkökäyttöistä pakettiautoa. Nämä luvut sisältävät sekä lataushybridit että täyssähköautot. Samaan aikaan ennustetaan liikenteessä olevan noin 2 400 sähkökäyttöistä kuorma-autoa ja noin 3 600 sähköbussia.
Sähköbussien määrä on kasvanut alkuvuoden aikana yli 40 prosentilla ja niiden määrä lähentelee tuhatta. Sähkökuorma-autoja on teillemme tullut viimeisen vuoden aikana 58. Suomen päästötavoitteiden toteuttamisessa kustannustehokkain ratkaisu on täyssähköautokannan vahva kasvu.
Täyssähköautot ladattavia hybridejä suositumpia
Sähköisten ajoneuvojen ensirekisteröinneissä Norja on henkilöautoissa omassa luokassaan. Lähes 90 prosenttia myydyistä henkilöautoista on sähköautoja, Ruotsissa 55 prosenttia ja Tanskassa 50 prosenttia. Suomi seuraa näiden perässä 47 prosentilla. Huomionarvoista on se, että Norjassa ja Tanskassa ladattavien hybridien osuus on enää marginaalista, kun Suomessa ja Ruotsissa niitä vielä myydään runsaasti.
Suomessa täyssähköautojen osuus uusista rekisteröitävistä sähköautoista on noussut reiluun 55 prosenttiin. Norjassa ja Tanskassa täyssähköautot ovat suosituimpia yli 90 prosentin osuudella ja ne ovat syrjäyttäneen lähes kokonaan ladattavat hybridit.
Ahola Group on panostanut myös raskaan liikenteen julkiseen latauspisteeseen Naantalissa.
Sähköautot tulevat myös rahdin kuljetukseen
Myös pakettiautojen ensirekisteröinneissä Norja on omaa luokkaansa, sähköpakettiautojen osuus on Norjassa noussut 28 prosenttiin myydyistä autoista, Ruotsin päästessä 23 ja Tanskan 12 prosenttiin Suomen jäädessä 10 prosenttiin. Linja-autoissa Tanska on omaa luokkaansa sähköbussien osuuden noustessa linja-autojen ensirekisteröinneistä 66 prosenttiin. Suomessakin linja-autojen ensirekisteröinneissä sähköbussien osuus on yli puolet, 52 prosenttia kun Norjassa osuus on 39 prosenttia, Ruotsin jäädessä neljään (4) prosenttiin.
Kuorma-autoissa Norjassa on noustu 10 prosenttiin sähkökuorma-autojen osuudessa ensirekisteröinneistä. Tanskassa vastaava luku on seitsemän (7), Ruotsissa kuusi (6) ja Suomessa vain yksi prosentti.
Yksi suomalaisista sähkörekkoja hankkineesta yhtiöstä on Ahola Group, jolla on tällä hetkellä kaksi sähkörekkaa ja kolmas tulossa ensi vuoden alussa.
– Meillä on tällä hetkellä kaksi täyssähköistä autoa liikenteessä. Toinen ajaa Ruotsin sisäistä liikennettä ja toinen Suomen ja Ruotsin välillä. Tämä rajan ylittävää liikennettä ajava Scania 40R oli Suomen ensimmäinen täyssähköinen auto rajan ylittävään liikenteeseen. Autolla voidaan kuljettaa kuormia 64 tonnin kokonaismassalla. Pilotoimme tällä hetkellä myös pidemmän matkan täyssähköisiä kuljetuksia näillä autoilla yhdessä asiakkaiden kanssa, kertoo markkinointipäällikkö Jimmy Ahola.
– Vielä on tietenkin rajoituksia, kuten autojen lyhyempi toimintamatka ja riittämätön raskaan kaluston latausverkosto. Tämä aiheuttaa varsinkin pitkän matkan kuljetuksissa sähkörekoilla huomattavasti enemmän suunnittelua ja yhteistyötä asiakkaiden sekä kumppanien kanssa. Mutta juuri siksi on tärkeää pilotoida ja kerätä kokemuksia.
Sähköä riittää liikenteelle
Adaton sähköisen liikenteen seminaarissa Energiateollisuus ry:n asiantuntija Tuukka Heikkilä painotti, että sähköä riittää sähköisen liikenteen tarpeisiin. Esimerkiksi vuosien 1996–2006 välillä sähkönkäyttö kasvoi noin 20 terawattituntia. – Vaikka koko tieliikenne sähköistettäisiin 10 vuodessa, sähkönkulutus ei kasvaisi yhtä nopeasti.
Fingridin ennustaa vuodelle 2035 160 TWh:n sähkönkulutusta, josta liikenteen osuus ennustetulla kasvulla olisi vain noin viisi (5) prosenttia, koska sähkönkulutus kasvaa voimakkaasti teollisuudessa ja muilla yhteiskunnan aloilla.
Nopeaa suurteholatausta raskaalle liikenteelle
VTT:n Marko Anttila korostaa sähkörekkojen lisääntymisen edellyttävän nopeaa suurteholatausta ajoreittien varrelle. Kehitystä tukevat myös akkujen kehittyminen, jotka mahdollistavat entistä isommat latausvirrat.
Latausnopeuksien kasvu on avain pitkien reittien autoille, jotta autot saadaan ladattua kuljettajien normaalien lepotaukojen aikana. Nyt lataukset tapahtuvat pääosin päätepisteissä, rekkojen kuorman lastauksen ja purun aikana.
Ydintieverkolla onkin rakentumassa raskaan kaluston latauspisteitä 60 kilometrin välein ja täydentävälle tieverkolle 100 kilometrin välein vuoteen 2030 mennessä. Näitä latauspisteitä täydentävät vielä kaupunkisolmukohtien latauspisteet ja tietenkin kuormanlastaus- ja purkupaikkojen latauspisteet.
Teksti: Ari J. Vesa
Kuva: Ahola Group ja Volvo Trucks
Kommentit
Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!
#sähköauto #sähköinen liikenne
Autokauppa laahaa, mutta sähköiset pitävät pintansa
Suomessa on tänä vuonna elokuun loppuun mennessä rekisteröity vajaa 75 000 uutta tai käytettynä maahantuotua henkilöautoa. Uusia henkilöautoista oli runsaat 50 000 kappaletta. Traficomin tilastoista selviää, että suurimmassa osassa rekister...
Onhan kiinteistössä lain mukainen sähköauton latauspiste? Valvonta alkaa vuodenvaihteessa!
Muussa kuin asuinkäytössä olevaan kiinteistöön, jossa on yli 20 pysäköintipaikkaa, on asennettava sähköauton latauspiste vuoden loppuun mennessä. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom ilmoittaa aloittavansa latauspistevalvonnan heti vuoden...
#sähköauto #sähköinen liikenne
Sähköautojen latauspisteet lisääntyvät
Sähköautojen teho- ja suurteholatauskentät ovat lisääntyneet vauhdilla. Ne ovat ylittäneet selvästi vähenevän tankkausverkoston määrän. Kun mukaan lasketaan peruslatauspisteet, kokonaismäärä yli kaksinkertaistuu ja vuoden loppuun mennessä o...