Valmista itse ihanat joulun ja talviajan koristeet

Valmista itse ihanat joulun ja talviajan koristeet

22.11.2023

Tonttuja, kransseja ja kuusen koristeita. Joulu on taas ajankohtainen. Kokoa mieleisesi kierrätysmateriaalit ja päästä luova mielikuvituksesi valloilleen.

Joulunajan askarteluaika on parhaimmillaan. Ihana luova aika jatkukoon talvikauden kohti kevättä ja kesää. Värimaailmaa muuttamalla voi esimerkiksi meriheinäkranssista loihtia jouluisen tai keväisen.

Kierrätys- ja luonnonmateriaalit tekevät askartelusta ekologista. Kierrätyskankaat, -vanut, -napit ja vaikkapa tammenterhot ovat hyviä materiaaleja. Appelsiinin ja sitruunan renkaita voi kuivattaa kätevästi sähköuunissa ja hyödyntää kranssien tai muiden koristeiden valmistamisessa. Käpyvarasto on aina käyttökelpoinen joulunajan kukka-asetelmien rakentelussa.

 

 

Kotitekoinen on trendikäs

Tuntuvatko vanhat joulupallot jo nukkavieruilta tai kaipaisiko uusikin peruspallo hieman koristelua ja juuri sinun omaa tyyliäsi?

Sinellin graafinen suunnittelija Päivi Forsström kertoo, että esimerkiksi vanhoja joulupalloja saatetaan uudistaa marmoroimalla tai solmeilemalla niiden päälle makrameeta. Makrame on vanha ja monipuolinen solmeilutekniikka, jolla voi tehdä erilaisia käsitöitä. Vain taivas on rajana, mitä kaikkea menetelmällä voi tehdä.

– Nostalgiset jouluvärit ja aiheet ovat aina suosittuja, etenkin vihreä väri on ollut trendikäs. Syksyllä sisustuksessa suosiossa olleet sieniaiheet jatkavat myös joulukoristeissa.

Päivi Forsström korostaa yhdessä tekemisen iloa. Kortti- tai askartelupajan voi toteuttaa kotona tai ystävien kesken – tai löytyisikö intoa toteuttaa kiva tuokio vaikkapa taloyhtiön kerhotilassa?

– Jouluaskareet, kuten korttien, koristeiden ja pikkulahjojen tekeminen, kannattaa aloittaa hyvissä ajoin niin ehtii nauttia enemmän. Koristeissa ja lahjoissa saa näkyä oma kädenjälki. Kotitekoinen on nyt trendikästä ja rakastetuimmat lahjat tehdään itse.

 

Kuumaliimapistooli on kätevä apuväline

Esimerkiksi Sinellin valikoimissa myydään pääosin askartelukäyttöön tarkoitettuja kuumaliimapistooleja, joiden avulla saadaan liimattua mitä erilaisimpia materiaaleja toisiinsa kiinni.

– Kuumaliima on monikäyttöisempää kuin tavalliset askarteluliimat. Ja liimaus tapahtuu nopeasti. Pistoolin liimapatruuna lämpenee ja muuttuu nestemäisempään muotoon. Ja sulanut liima on erittäin kuumaa, joten työskentelyn aikana tulee olla varovainen.

Valikoimista löytyy matala- ja korkealämpöisiä kuumailmapistooleita.

– Matalalämpöinen pistooli sopii pienten asioiden liimaamiseen. Korkealämpöinen pistooli taas tarkoittaa pidempää kuivumisaikaa, mutta vahvempaa lopputulosta.

Päivi Forsström muistuttaa, että kuumaliiman käyttäminen saattaa vaatia alkuun hieman harjoittelua, mutta oikean tekniikan löydyttyä asiat sujuvat näppärästi.

 

 

Teksti: Liisa Kortelainen
Askarteluohjeet ja kuvat: Sinelli

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kestävämpi joulu

Joulu on monelle yltäkylläisyyden, yhdessäolon ja muistamisen juhlaa. Joulunakin on hyvä muistaa ekologisuus sekä kestävyys ja panostaa aineettomiin lahjoihin, välttää turhaa joulukrääsää ja käyttää energiaa järkevästi.

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Joulunaika aiheuttaa monelle piikin sähkönkäyttöön

Joulun valot, perinteisten ruokien valmistaminen ja muut jouluperinteet kuten joulusauna saavat monessa kodissa aikaan piikin sähkön kulutuksessa. Suunnittelemalla ja keskittämällä saa jo säästöjä aikaan.

#kotona #resepti #vapaalla  

Nyt on höyryävien glögien aika

Nyt on kuumien, hurmaavien ja höyryävien glögien aika. Itse valmistettuna glögin voi maustaa rohkeasti. Glögi maistuu myös kylmänä ja sopii esimerkiksi loistavasti jälkiruokiin.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #turvallisuus #viihde-elektroniikka #energiansäästö #astettaalemmas #lämpö #hyvinvointi #valaistus #vapaalla #sähkönsäästö #piha #sähkö #testi #ilmastointi #lämmitys #sisustus #puutarha #kaukolämpö #aurinko #sähköpula #osaaminen #energiantuotanto #pääsiäinen #aurinkopaneeli #kesämökki #sähköverkko #sähköpalo #tulevaisuus #työ #kolumni #sähköasennukset #sähkögrilli #kinkkutemppu #ilmastonmuutos #ympäristö #sähkönsiirto #sähköauto #kotivara #verkkopalvelu #moottorilämmitys #sähköhammasharja #sähköinen liikenne #hiilijalanjälki #sahkolasku