Käyttöveden osuus kodin energiankulutuksesta on merkittävä

Käyttöveden osuus kodin energiankulutuksesta on merkittävä

19.09.2022

Aina ei muisteta, että lämpimän käyttöveden osuus on jopa puolet kodin vuotuisesta energiankulutuksesta. Eniten lämmintä vettä kuluu suihkussa, joten pienillä suihkutottumusten muutoksilla voi päästä merkittäviin säästöihin.

Suomalaiset eivät ole tottuneet säästämään vettä. Meillä juomakelpoista vettä käytetään runsaasti henkilökohtaisen hygienian lisäksi wc:n huuhteluun, pihan kasteluun, auton pesuun ja moneen muuhun tarpeeseen.

Kylmän veden kuluttaminen ei ole niin kriittistä kuin lämpimän veden, vaikka kylmä vesikin maksaa kotitaloudelle ja muille käyttäjille. Lämpimän veden käyttöä vähentämällä ja käyttötottumuksia vähän muuttamalla voi saavuttaa jo merkittäviä säästöjä.

– Hyvin lämpöeristetyissä taloissa veden lämmityksen energiankulutus voi olla jo lämmityksen energiankulutuksen tasolla, huomauttaa Oras Groupin toimitusjohtaja Kari Lehtinen.

Yli kaksi kolmasosaa kotitalouksien lämpimästä vedestä käytetään suihkussa. – Vaikka kylmällä suihkulla sanotaan olevan hyviä terveysvaikutuksia, se ei houkuttele.

 

Helppoa säästöä

Nykyinen maailmanpoliittinen tilanne vaatii meiltä tekoja energiankulutuksen järkeistämisessä. Lämpimän veden käyttö on yksi helpoimmista tavoista pudottaa energiankulutusta.

Pääosa veden lämmityksestä käytettävästä energiasta on fossiilivapaata, koska useimmat maamme kaukolämpöyhtiöt ovat siirtyneet käyttämään päästöttömiä energialähteitä.

Sähköiset vesivaraajat puolestaan toimivat valtaosin yöaikaan, jolloin sähkönkulutus on vähäisempää ja tuotanto puhtainta. Suomalainen energiateollisuus on panostanut puhtaisiin tuotantomuotoihin ja panostukset jatkuvat edelleen.

Suomalaisessa energiantuotannossa emme ole, esimerkiksi Saksan ja monen keskieurooppalaisen maan tapaan, riippuvaisia maakaasusta. Useimmat kaukolämpöyhtiöt tarjoavat päästötöntä lämpöpalvelua ja myös sähköntuotanto on maailman puhtaimpia.

 

Digitaalisen suihkun led-valot kertovat liikennevalojen tapaan lämpimän veden kulutuksen. 30 litraan asti suihkupäässä palaa vihreä valo, keltainen ja oranssi valo 30–50 litran välillä ja punainen valo syttyy, kun suihkussa on käytetty yli 50 litraa vettä. Led-valojen toimintaa voi myös muuttaa sovelluksella. Lcd-näyttö antaa suihkun jälkeen tietoa kulutetusta vedestä ja energiasta ja veden kulutusta voi seurata pitkällä aikavälillä mobiilisovelluksen avulla.

 

Omaehtoisuus pakkoa parempi

Kuluttajien omaehtoinen toiminta on pakkoa ja säästelyä parempi vaihtoehto. Pienillä teoilla on suuri vaikutus, jos kaikki panostamme niihin. Ne eivät vaadi keneltäkään kohtuuttomia muutoksia.

– Tietoisuus energian- ja vedenkulutuksesta kasvaa vasta siinä vaiheessa, kun energian- ja vedenkulutus tehdään näkyväksi. Jokapäiväinen veden-, sähkön- ja lämmönkulutusseuranta pitää kulutukset kurissa ja voi säästää niitä merkittävästi.

Käytännössä tarvitaan älykkäitä ja vähähiilisyyttä tukevia käytännönläheisiä ratkaisuja, joilla parannetaan kotien energiatehokkuutta nykyistä enemmän. Sähköverkko- ja kaukolämpöyhtiöt tarjoavat asiakkailleen sähkön- ja lämmönkulutuksen seurantapalveluita, joihin kannattaa tutustua ja ottaa käyttöön.

– Kuluttajat on saatava tiedostamaan oma energian- ja vedenkulutuksensa. Vasta tämä tehostaa säästöjä ja tekee siitä kiinnostavaa. Olemme jo vuosia panostaneet energiansäästöön tuotannossa ja myös kehittäneet laitteita, jotka säästävät vettä. Esimerkiksi digitaalinen suihku havainnollistaa veden ja energiankulutuksen ja tämä tietoisuus omasta kulutuksesta saa ihmiset ajattelemaan ja säästämään, painottaa Oras Groupin teknologiajohtaja Janne Rautavuori.

 

Tutkimukset vahvistavat säästöt

Sveitsin ja Saksan yliopistojen tutkimukset vahvistavat säästöt käytettäessä digitaalista suihkua, kun käyttäjät saivat välitöntä tietoa energian- ja veden kulutuksesta.

– Hotellivieraiden energiankulutus väheni keskimäärin 11,4 prosentti
– Kotitalouksissa energiankulutus väheni keskimäärin 22 prosenttia

 

 

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuvat: Shutterstock ja Oras Group

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kestävämpi joulu

Joulu on monelle yltäkylläisyyden, yhdessäolon ja muistamisen juhlaa. Joulunakin on hyvä muistaa ekologisuus sekä kestävyys ja panostaa aineettomiin lahjoihin, välttää turhaa joulukrääsää ja käyttää energiaa järkevästi.

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Joulunaika aiheuttaa monelle piikin sähkönkäyttöön

Joulun valot, perinteisten ruokien valmistaminen ja muut jouluperinteet kuten joulusauna saavat monessa kodissa aikaan piikin sähkön kulutuksessa. Suunnittelemalla ja keskittämällä saa jo säästöjä aikaan.

#kotona #resepti #vapaalla  

Nyt on höyryävien glögien aika

Nyt on kuumien, hurmaavien ja höyryävien glögien aika. Itse valmistettuna glögin voi maustaa rohkeasti. Glögi maistuu myös kylmänä ja sopii esimerkiksi loistavasti jälkiruokiin.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #energiavinkki #kodinkone #laiteuutuudet #resepti #turvallisuus #viihde-elektroniikka #energiansäästö #astettaalemmas #lämpö #hyvinvointi #valaistus #vapaalla #sähkönsäästö #piha #sähkö #testi #ilmastointi #lämmitys #sisustus #puutarha #kaukolämpö #aurinko #sähköpula #osaaminen #energiantuotanto #pääsiäinen #aurinkopaneeli #kesämökki #sähköverkko #sähköpalo #tulevaisuus #työ #kolumni #sähköasennukset #sähkögrilli #kinkkutemppu #ilmastonmuutos #ympäristö #sähkönsiirto #sähköauto #kotivara #verkkopalvelu #moottorilämmitys #sähköhammasharja #sähköinen liikenne #hiilijalanjälki #sahkolasku