Tykkylumi – näyttävä tihulainen

Talvikaudella puiden oksien ja runkojen ympärille kerääntyvä raskas lumi saattaa painaa puita sähköjohdoille. Tykkylumeksi kutsuttu ilmiö aiheuttaa pahimmillaan sähkökatkoksia. Tykkylunta kertyy myös maastossa kulkeville sähköjohdoille ja painaa niitä lähemmäs maan pintaa. Joskus jopa niin, että siihen ylettyy koskemaa kepillä. Kauniin valkoiseksi lumella kuorrutettu johto saattaa olla kuitenkin vaarallinen, eikä siihen pidä missään oloissa koskea.

Kostea ilma, sumu ja sumupilvet ovat otollista aikaa tykkylumen syntymiselle. Kun ilmassa on runsaasti kosteutta, pääsevät vesimolekyylit kiinnittymään puiden oksille tai sähköjohtimiin. Lumihiutaleet taas tarttuvat herkästi kostean puun tai johdon pinnalle. Sopiva sivutuuli vain edesauttaa lumen kertymistä puiden ympärille.

Tyynellä säällä vain pieni osa lumihiutaleista törmää puihin, voimakas tuuli taas varistelee oksat puhtaiksi. Tykkylumelle otollisin tuulen voimakkuus on kolmesta kuuteen metriä sekunnissa.

Syntyy yleisimmin huurtumalla

Yleisimmin tykkylumi syntyy huurtumalla. Pienistä pilvi- ja sumupisaroista kerääntyy puiden ja johtojen ympärille huurretta, joka sitoo itseensä lumihiutaleita ja jääkiteitä. Huurretykky on nimensä mukaisesti suurimmaksi osaksi huurretta.

Toinen tykkylumen muoto on nuoskatykky, joka riivaa sähköverkkoja. Nuoskatykkyä muodostuu kosteana satavasta lumesta. Kostea lumi tarttuu herkästi puiden oksille, jonka jälkeen nuoska sitoo itseensä tehokkaasti myös tavalliset kuivemmat lumihiutaleet. Mahdollinen vesisade lisää oksille kertyvän nuoskatykyn painoa. Lyhyet pakkasjaksot taas voimistavat tykkylumikerroksen kasvua.

Tällaiset ylös alas sahaavat lämpötilat edesauttavat tykkylumen syntyä. Esimerkiksi tänä talvena on sähköverkkoyhtiöissä kamppailtu tykkylumien aiheuttamia häiriöitä vastaan lähes yhtä mittaa viikkoja.

Metsäisten alueiden ongelma

Tykkylumi haittaa sähkönjakelua erityisesti metsäisillä alueilla. Metsiin rakennettuja ilmajohtoverkkoja varten on yleensä hakattu 6–10 metriä leveä johtokatu. Johtokatuun rajoittuvaa aluetta kutsutaan ”vierimetsäalueeksi”. Vierimetsäalueiden metsänhoito ei aina ole yhtä tehokasta kuin muualla metsässä, koska metsäurakoitsijat arastelevat työskentelyä sähköjohtojen läheisyydessä.

Tämä on johtanut siihen, että vierimetsiin on päässyt kasvamaan riukumaisia ja honteloita puita, jotka tavallisesta talousmetsästä siivotaan pois. Riukumainen puu ei kestä tykkylumen painoa – se pääsee taipumaan helposti sähköjohtojen päälle. Erityisen ongelmallisia sähkönjakelun kannalta ovat hontelot koivut.

Verkkopalveluyhtiöt yrittävät torjua ennalta tykkylumen, myrskyjen ja muiden luonninilmiöiden aiheuttamia häiriöitä. Yhtiöiden valtuudet eivät kuitenkaan ulotu johtokatualueen ulkopuolelle, vaikka siellä on puita, joilla on riski kaatua joissain tilanteissa linjoille.

Linjoille taipuneisiin puihin tai lähelle maanpintaa taipuneisiin sähköjohtoihin ei saa koskea. Sähköjohtoja ei saa myöskään yrittää puhdistaa tai nostaa eikä niille kaatuneita tai taipuneita puita poistaa.

Tykkylunta joskus myös johdoilla

Tykkylunta voi kertyä siis myös jännitteisen ilmajohdon ympärille. Koska jännitteinen johto on hivenen lämmin, ei kaikkiin johtoihin lunta pääse kertymään. Vähän käytössä olevien johtojen ympärille tykkylunta kertyy herkemmin: mitä vähemmän johdoissa on virtaa, sitä herkemmin niihin muodostuu tykkylunta.

Tykkylumen painosta johdin voi joskus painua niin lähelle maata, että ihminen pääsee koskettamaan sitä. Jännitteinen johto on aina vaarallinen. Koska tavallinen ihminen ei voi tietää, onko johdossa jännitettä vai ei, on parempi pysyä johdosta mahdollisimman kaukana. Tykkylumen alas painamasta johdosta voi ilmoittaa oman alueensa verkkoyhtiölle tai yleiseen hätänumeroon.

Ilmajohtojen määrä vähenee

Ilmajohtojen määrä vähenee verkkoinvestointien ansiosta jatkuvasti. Tämän ja verkkojen vahvistamisen ansiosta vähenevät säätilasta ja tykkylumesta aiheutuvat sähkökatkokset.

Sähkömarkkinalaki ohjaa verkkoyhtiöitä rakentamaan säävarmoja verkkoja. Tämä tarkoittaa sitä, että ilmajohtoja korvataan maakaapeleilla tai että ilmajohtoja siirretään pois metsistä maanteiden varsille ja peltojen reunoille – sellaisille alueille, joilla kaatuvat tai taipuilevat puut eivät pääse tekemään tuhojaan.

Sähköverkkoa ei ole kuitenkaan taloudellisesti mahdollista kaivaa kokonaan maan sisään, siksi meillä on edelleen myös avojohtoja sähkönjakelussa. Jatkuvalla hoidolla ja uusintainvestoinneilla nämäkin linjat on saatu säävarmemmiksi ja katkot ovat vähentyneet huomattavasti viime vuosina, vaikka ilmasto-olosuhteet ovat muuttuneet haastavimmiksi.

Teksti: Ari J. Vesa, Adato viestintä
Kuvat: Lilli Toukola