KÄYTTÖTESTI: Kuulokkeet kuulon tueksi

KÄYTTÖTESTI: Kuulokkeet kuulon tueksi

13.02.2024

Jossain vaiheessa jokaisen kuulo alkaa heiketä ja kuulemisesta tulee vaikeampaa esimerkiksi hälyisissä tilanteissa. Varsinaista kuulolaitetta ei kuitenkaan halua vielä hankkia, mikä avuksi? Auttaisivatko aikuisten kuulokkeet? Testasimme, onko Doron HearingBuds -kuulokkeista kuulon tueksi.

Markkinoilla on toinen toistaan hienompia ladattavia, muodikkaita kuulokkeita. Ne ratkaisevat musiikin- ja äänikirjojen kuuntelun tarpeet, mutta ei niistä apua ole, kun näet tuttuja kaupungilla, kahvilassa tai muissa hälyisissä paikoissa.

Doro on kehittänyt vuosia iäkkäämmille ihmisille suunnattuja laitteita, kuten puhelimia ja tabletteja. Ikääntyvien esittämistä kuulollisista tarpeista on lähtenyt liikkeelle kehitystyö, jonka lopputuloksena on aktiiviseen elämään muodikkaat kuulokkeet, joilla myös kuulla elämää.

 

Aktiiviseen elämään

Doro HearingBuds -kuulokkeet tulevat siistissä latausrasiassa ja ne on helppo ottaa käyttöön. Puhelimeen ladataan Doro-kuulokkeiden sovellus, joka löytyy sekä Android- että IOS-laitteisiin. Kuulokkeet ovat luonnollisesti yhteensopivat myös Doro-peruspuhelinten kanssa.

Toimitukseen kuuluu kolmea eri kokoa olevat korvatyynyt, jotta kuulokkeiden istuvuus saadaan kaikille sopivaksi. Korvatyynyjä on jatkossa tulossa pakkaukseen vielä neljännet, koska kuluttajapalautteen myötä on todettu tarve pienemmälle koolle.

Kun kuulokkeet on ladattu, sopivat korvatyynyt valittu ja sovellus asennettu puhelimeen, jäljellä on enää kuulokkeiden ja puhelimen yhdistäminen bluetoothin välityksellä. Kun yhteys on kuulokkeiden ja puhelimen välille luotu, suoritetaan vielä automaattinen kuulotesti, jonka avulla kuulokkeet säädetään käyttäjänsä kuulolle sopivaksi.

 


Doron kuulokkeet ladataan vahvassa, hyvin taskuunkin sopivassa kotelossa. Lataamiseen voi käyttää matkapuhelinlaturia.

 

Yllättävä kuulon paranema

Doron kuulokkeet ovat käyttäjän korvissa yhtä tyylikkäät kuin mitkä tahansa markkinoilla olevat kuulokkeet.

Suurin hämmästys tulee, kun kytkee Doron sovelluksesta päälle puhetilan, luonnollisen tilan tai mediatilan ja kuulokkeiden toiminnot kohdentuvat valitun äänimaailman vahvistamiseen. Vaikka kuulemisessa ei ole vielä ollut ongelmia, muuttui keskustelukumppanin puhe selvemmäksi ja voimakkaammaksi tai haluttaessa ympäristön muut äänet tai äänimaailma television katselussa. Nyt talvikaudella ei saanut testattua, vieläkö heinäsirkat sirittävät.

Testissä ihmiskorvin, ilman mittalaitteita kuunnellen on kuulokkeiden äänenlaatu musiikin kuuntelussa hyvä. Eroa hyviin merkkikuulokkeisiin ei korvakuulolla ole. Lisäksi tulevat puheen, taustaäänien tai radion ja television kuuntelua helpottavat ominaisuudet. Varoituksena voisi sanoa, että kuulokkeet saavat hämmästymään oman kuulon heikkenemistä.

Keskustelu ja musiikin kuuntelu tulee meluisassa ympäristössä mukavammaksi, väsyttävyys ja haastavuus vähenee merkittävästi. Myös television ja radion kuuntelussa havaitsee selvän paranemisen, vaikka niiden kuuntelemisessa ei ole ollutkaan ongelmaa.

 


Kuulotestin ja kuulokkeiden kytkemisen jälkeen voi  matkapuhelinsovelluksesta valita oman kuuloprofiilin tilanteen mukaan ja säätää myös äänen voimakkuutta.

 

Päivittyvät ominaisuudet

Valmistaja myös päivittää tuotteitaan. Kuulokkeisiin on tulossa ohjelmistopäivitys, jossa on muun muassa kiinnitetty nykyistä enemmän huomiota äänen voimakkuuteen. Tällä parannetaan äänen voimakkuutta tietyillä taajuuksilla, joilla se on todettu liian heikoksi. Päivitykset tulevat myös jo käytössä oleviin laitteisiin.

Kaiken kaikkiaan Doron kuulokkeet ovat miellyttävä kokemus ja sopivat aktiiviseen elämään. Kuulokkeet istuvat hyvin korviin, pysyvät paikoillaan ja päästävät sopivasti ympäröivää ääntä korvakäytävään hoitaen kuitenkin tärkeimmän tehtävänsä. Hintaa kuulokkeilla on noin 300 euroa.

 

Teksti ja kuvat: Ari J. Vesa

 


Kommentit

Myös nämä saattavat kiinnostaa sinua!

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Kestävämpi joulu

Joulu on monelle yltäkylläisyyden, yhdessäolon ja muistamisen juhlaa. Joulunakin on hyvä muistaa ekologisuus sekä kestävyys ja panostaa aineettomiin lahjoihin, välttää turhaa joulukrääsää ja käyttää energiaa järkevästi.

#energiatehokkuus #energiavinkki #kotona  

Joulunaika aiheuttaa monelle piikin sähkönkäyttöön

Joulun valot, perinteisten ruokien valmistaminen ja muut jouluperinteet kuten joulusauna saavat monessa kodissa aikaan piikin sähkön kulutuksessa. Suunnittelemalla ja keskittämällä saa jo säästöjä aikaan.

#kilpailut  

Pelaa ja voita

Vastaa sähkövisaan tai täytä sähköinen ristikkomme. Visan vastaukset löydät lukemalla tämän uutispohjan juttuja. Uusi visa ja ristikko ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja on avoinna aina noin kaksi kuukautta ilmestymisen jälkeen.

Katso myös nämä aihepiirit!

#kotona #energiatehokkuus #vapaalla #energiavinkki #turvallisuus #sähkö #kolumni #sähköverkko #verkkopalvelu #viihde-elektroniikka #työ #ilmastonmuutos #tulevaisuus #laiteuutuudet #osaaminen #resepti #puutarha #sähköinen liikenne #kesämökki #kodinkone #sähkönsiirto #hyvinvointi #energiantuotanto #ympäristö #lämpö #piha #kaukolämpö #energiapolitiikka #sähköauto #lämmitys #ilmastointi #hiilijalanjälki #aurinko #valaistus #tekoäly #testi #sisustus #astettaalemmas #energiansäästö #sähköpula #aurinkopaneeli #toimitusvarmuus #datahub #ystävänpäivä #sähkönsäästö #pääsiäinen #Laskiainen #sähköuto #sähköasennukset #sähkövero #kilpailut #sahkolasku